Baabeliassa kuukaudessa jo yli 1 000 käyttäjää
Google Analytics -tilastointi osoittaa, että Baabelia.fi-palvelun kävijämäärät ovat edelleen kasvussa. Maaliskuussa 2018 käyttäjiä oli yhteensä 1100. Edelliseen kuukauteen, helmikuuhun verrattuna kasvua on peräti +30 %.
Kävijöiden sivukatselujen yhteismäärä on kasvanut huimasti. Maaliskuussa se oli n. 16500 sivua. Keskivertoisesti kävijä on selannut yhteensä yhdeksää sivua eli kasvua on tapahtunut edelliseen kuukauteen verrattuna (ed. kahdeksan). Kävijän ajallisen viihtymisen pituus sivustolla on sekin myös kasvanut, maaliskuun luku on yli viisi minuuttia (ed. neljä minuuttia).
Baabelia toimii suomen kielellä, joten kävijöiden enemmistö on luonnollisesti Suomesta. Sivustoa käytetään myös ulkomailta. Kärkipäästä löytyy maita kuten Saksa, USA, Ruotsi ja Viro.
Joel / Baabelia.fi